Raportti 7

4.6 10:17

Vietin loppuajan Barcelonassa rauhallisesti. Menin metrolla Vila Olimpicaan, joka on hieman eteenpain rantaa pitkin siita rannasta jossa olin edellisella kerralla kaynyt. Taalla olikin vahan paremmat rannat, joten vilvoittelin jalkojani kavelemalla meressa paljain jaloin. Ylaosattomat naiset olivat valitettavan harvassa, mutta loytyi niitakin.

Pari tuntia kestanyt junamatka Cerberekseen, ja varsinkin junanvaihto siella, oli melko outo kokemus. Jokin pikkupaikka jossakin, rauhallinen myohainen sunnuntai-ilta, ja yhtakkia asema on taynna satoja reppuselkamatkailijoita ja kymmenien kielten sekasotkua.

Makuupaikka oli hyva sijoitus, sen verran paremmin sai nukuttua kuin normaalilla penkilla. Osastossa oli 5 kanadalaista ja mina, eli suhde oli 1:5, ja kun ottaa huomioon etta maitten vaeston lukumaaran suhde on 1:6 tasta voi helposti laskea etta mina vastaan 1.204 normaalia suomalaista.

Saavuin sitten Nizzaan ennen kahdeksaa aamulla. Kamat sailoon, aamiaista vastaan tulleesta kaupasta, ja avenue Jean Medecinia alaspain kohti rantaa. Pysahdyin Place Masseenalla ja soin aamiaiseni ihaillen aukiota ja suihkulahteita. Sitten koukkaus vasempaan valtavan kirpputorin poikki, ja olinkin lahden itapaassa. Kavelin Promenade Des Anglaisia pitkin sitten lanteen aina boulevard Gambettalle saakka, jota pitkin takaisin asemalle.

Lippujen myyntikin oli tallavalin jo auennut, joten varasin paikan 20:35 lahtevaan yojunaan Roomaan. Ei makuupaikkaa talla kertaa, saa riittaa dekadentti elama vahitellen (oikea syy oli se etta ne olivat loppu...).

Juna sitten Monacoon, matka kesti vahan yli 20 minuuttia. Monacossa sitten kavelin ympariinsa jotain 6h, mika kattoi yllattavan vahan aluetta, koska Monaco on mahdoton kaupunki kavella. Turistiinformaatio piste oli jostain syysta kiinni koko paivan, joten minkaanlaista karttaa en paikasta omistanut.

Monaco vuorenrinteessa ja kadut menevat rinteita pitkin tasoittain, ja tasolta toiselle on paikoitellen mahdoton paasta, joten uskomattomia lenkkeja joutui tekemaan aina valilla paastakseen paikkaan parinkymmenen metrin paassa ylos/alaspain. Yksityisteita ja "ei jalankulkijoille" ja muita mukavuuksia oli myos ripoteltu joka paikkaan kavelya helpottamaan.

Onnistuin kuitenkin nakemaan sataman, jossa oli hienoja veneita, joitten pelkka takakansi oli 3-4 kertaa isompi kuin minun huoneeni. Formula-kisa oli kaupungissa viikko sitten, ja sen rakenteita viela purettiin paikoitellen, katsomoja ja turva-aitoja jne. Paikallistin Kasinon mutkan, ja seisoin tasmalleen paikassa jossa Berger ja Alesi tormasivat toisiinsa Ferrari-vuosinaan, ja seurasin rataa tunneliin asti ja kavelin sen lapi. Korkeuserot tosiaan ovat huomattavan paljon isommat kuin tv:sta luulisi, kuten kaikki aina sanovat.

F1-matkamuistomyymaloita on monacossa joka nurkan takana. Mieleton Ferrari-keskeisyys niita kylla vaivaa, Schumacher sita Schumacher tata. Hakkinen-esineita loytyi sentaan, Raikkosesta en nahnyt mainintaakaan.

Vesi oli aika kasittamattoman kirkasta ja sinista. Menin valtavien hotellien edessa olevalle rannalle ja istuin laiturilla huljutellen jalkojani vedessa, joka oli yllattavan kylmaa.

Paluumatkalla takaisin Nizzaan pysahdyin Beaulieu-sur-merissa ja kavin Villa Keryloksessa, joka on 1900-luvun alussa rakennettu muinaisten kreikkalaisten palatseja jaljitteleva rakennus. Suht siisti paikka, varsinkin lattiaan upotettu marmorinen kylpyamme, metrin syva, kahdeksankulmainen ja yli 2 metria halkaisijaltaan, olisi kiva olla. Silta varalta vain tietenkin etta talon perustuksiin yltava Valimeri olisi liian kylma talvisaikaan :)

Yojuna tanne Roomaan oli suht ikava kokemus. 6 hengen istumaosasto, jonka alkumatkasta sain pitaa yksin, mutta alkuyosta sisaan tunki 2 muutakin. Vahinko vain etta jostain tunki sisaan tupakansavua joka teki ilmasta tunkkaista, juna piti mieletonta metelia, ja osasto oli niin pieni etta edes kahdella levitetylla istuimella ei mahtunut ojentautumaan, ja istuinten muodotkin olivat hyvin epaergonomisia.

Viela kun juna saapui Roomaan jo ennen seitsemaa aamulla, younet jaivat vahiin. Kaksi yojunaa putkeen ei ole kauhean hyva idea, en ole paassyt suihkuun kolmeen paivaan ja younetkin olleet mita sattuu.

Kavin jattamassa kamat hostellille, mutta siellakin on lockout 11-14 paivisin joten viela pitaa pari tuntia sinnitella likaisena ja vasyneena. Rooman turisti-infossa oli muuten toissa suomalainen nainen, joka viela tunnisti minut suomalaiseksi jotenkin ja puhui suomea minulle, mika oli aika hammentavaa.

Suht halpa internet loytyi itsepalvelupesulasta, 2e/h, ja kun otin kaksi tuntia (LA Lakers finaaleihin, woo) sain ne viela yhteishintaan 3e, elikka 1.5e/h, ei ollenkaan paha.

Olen taalla Roomassa nyt ainakin 4 paivaa, katsoo sitten meneeko etela-italiaan vai ei. Capri vahan kylla houkuttelisi :P

Nyt voisi lahtea metrolippua metsastamaan, heipa hei toistaiseksi.