2.6 13:00
Aika Gaudi-keskeinen ollut tama Barcelona-visiitti. Kavin tsekkaamaassa Barceloneta rannan ja se ei ollut kovin kummoinen, ei edes hiekkaa veteen asti, eika vesikaan nyt niin lamminta ollut, joten paatin jattaa rantalomailun Italiaan.
Kavin sitten Parc Guellessa, ja se olikin aika mielenkiintoinen paikka. Iso Gaudin suunnittelema puisto jonka alunperin piti olla myos asuinpaikka rikkaille, mutta tama osa suunnitelmaa ei toteutunut, ja nykyaan se on vain puistona. Hienoja keramiikalla paallystettyja torneja, kivipylvaiden kannattelemia holveja jne. Puisto on nakojaan myos performanssitaiteilijoiden kokoontumispaikka, sen verran paljon heita oli. Suosikkini oli ontossa kivenlohkareessa oleileva nainen. Lohkare roikkui puolivalissa pystysuoraa rinnetta ja ainoa tapa paasta lohkareen sisalle oli tikkailla. Nainen istuskeli siella ja heilutteli narun paassa nauhuria, joka paasti outoja aania kun kulki ohi.
Puiston vieresta loytyy myos kukkula jolle kiipesin, ja josta oli huimat nakoalat. Parc Guell on kaupungin pohjois-osassa, joten olin vastakkaisella puolella kaupunkia kuin Montjuic-vuorella ollessani, ja tama kukkula oli huomattavasti korkeammalla, joten nakoalat olivat viela hienommat.
Taman jalkeen suunnistin La Sagrada Familiaan, kirkkoon johon Gaudi sijoitti elamansa viimeiset vuosikymmenet, ja joka on edelleen kesken. Paasymaksut sijoitetaan rakennustyon jatkamiseen joten minakin olen nyt kantanut oman korteni kekoon. Aika huimia torneja jo nykyisellaan, vaikka suunniteltu keskustorni olisi viela huomattavasti nykyisia isompi. Kellarissa oli mielenkiintoinen museo joka valaisi kirkon satavuotista historiaa.
Kavin myos hankkimassa liput taksi paivaksi Nizzaan. Siina olikin huomattavasti enemman tekemista kuin olisi odottanut, 1.5h joutui odottamaan vuoroaan kansainvalisen liikenteen lippuja hankkiakseen. Asema on onneksi suhteellisen iso, aika kului syodessa ja kauppoja lapi kaydessa. FC Barcelonan virallinen oheistuoteliike esimerkiksi loytyi.
Ostin puolivahingossa sitten viela makuupaikkalipun, mutta ei valttamatta ollenkaan huono sijoitus. Ei se ollut kuin 14e eli halvempi kuin tyypillinen hostelli, ja kun huomisesta on luvassa hektinen paiva on vain hyva etta on kunnolliset younet takana.
Juna siis lahtee 19:20 taalta ja saapuu 7:52 Nizzaan. Hektiseksi paivan tekee se etta minulla on hostellivaraus Roomassa 4-8. paiva, eli ylihuomenna pitaa olla jo Roomassa. Huomenna pitaa siis heittaa kamat sailytykseen heti Nizzaan tultua, hommata lippu yojunaan Roomaan, mahdollisimman myohaisella lahdolla, ja sitten on vain tama yksi paiva aikaa tutustua Nizzaan ja Monacoon. Vahan epaideaali tilanne, eika minulla nyt niin kiire ole etteiko Nizzassa olisi ehtinyt yon tai pari olla, mutta laskeskelin vahan vaarin naita paivia kun tein Rooman varaukset, enka jaksanut niita alkaa enaa saatamaan kun tajusin virheeni myohemmin. Nyt minulla on sitten loppumatkasta enemman aikaa kuin alkuperaisen suunnitelman mukaan, jonka voi kayttaa esim. Etela-Italiassa kayntiin, saa nahda.
Tanaan kavin Casa Milassa, joka on, yllatys yllatys, Gaudin suunnittelema kerrostalo. Upea julkisivu ja hieno aaltoileva katto, ja sisatiloissa oli yksi asunto sisustettuna 1900-luvun vaihteen tyyliin, eli asunnon valmistumisen aikoihin. Lyhyita ihmisia siihen aikaan, ei voi muuta sanoa, sankyjen pituuksista paatellen.
Keskustaan pain takaisin kavellessani matkalla oli myos Casa Batllo, arvasitte oikein, Gaudin suunnittelema talo, mutta ihailin sita vain ulkoapain, en jaksanut alkaa jonottamaan auringonpaisteessa.
Onnistuin polttamaan kadet ja niskat ihan kiitettavasti, ja olenkin hyvin akkia oppinut kavelemaan vain varjoissa, aurinkoisia paikkoja valtellen, sen verran kuuma taalla on tullut. Pilvista ei tietoakaan, aurinko vain paistaa suoralta teralta.
Hostellin asiakaskunta on aika outo. Yhden jenkin kanssa yksi ilta puhuin vahan pitemmalti, mutta muuten ei ole naita "normaaleja" ihmisia nakynyt joita kaikki muut majapaikat ovat olleet taynna joissa olen ollut. Intialainen pariskunta, pari japanilaista ja muita loytyy, mutta he pysyvat aika paljon omissa oloissaan.
Matkan halvin internet toistaiseksi, 1e/h, ja viela kokis kaupan paalle kun sattui olemaan sopiva flyeri mukana.
Saa nahda mita keksin loppupaivaksi tekemista, tassa on vajaa 6 tuntia ennen junan lahtoa, mutta epailematta jotain ilmaantuu. Seuraava raportti sitten Roomasta aikanaan.